Talo

Raudat paikoillaan

16.12.2007 21.44 -

13122007273
Nyt olis perustuspalkkien raudoitus valmis. Ei puutu kuin tarkastus ja betoni. Se menee ensi vuodelle valitettavasti. Ehtii sen silloinkin, pitää vain toivoa ettei tule kovia pakkasia ettei tarvitse lämmittää valua vaan pelkät peitot riittäis. Halvemmalla siinä selviäis.

Tänään kävin hieman lapion kanssa kaivelemassa muutamaa putkea kohdalleen ja hyvinhän se onnistui kun oli oikeat tarvikkeet ja välineet.

Ei muuten pitäisi miestä päästää ilman valvontaa ostamaan työkaluja... Perjantaina menin hakemaan vain muutamaa putkenpätkää ja mitäs tarttuikaan mukaan. Runko- ja viimeistelynaulain sekä kompura muutamilla lisukkeilla maustettuna. Viimeksi tuli ostettua jiirisirkkeli jalustan kanssa... Olen myös lisännyt kuvia tontilta tuonne kuvagalleriaan.

Kommentoi

Joulukuu...

09.12.2007 23.09 -

04122007257
Joulukuuta mennään ja muotti on valmis. Ensi viikolla pitäisi raudat saada perustuksiin ja viemäriputket. Sitten olisikin ensimmäisen valun vuoro. Se taitaa tosin mennä ensi vuoden puolelle. Vastaavamestari lähtee tiistaina lomalle kahdeksi viikoksi eikä tarkastuksia sinä aikana saada pidettyä. Toivotaan että ensi vuoden alussa ei olisi pakkasia jotta valu saadaan tehtyä. Ja talousrakennuksen muotti ja valu jotta sitä pääsisi tekemään... Tänään totesin tontilla käydessä että pitää hankkia sinne varastorakennus, joko ostaa puinen kasattava ja keksiä sille jatkokäyttöä tai sitten hankkia vuokralle pieni kontti jostain... Pitää huomenna selvitellä jos työmatkalla ehtii. Pitäisi aamulla ennen viittä herätä jotta ehtii lentokentälle. Toivotaan että se onnistuu ja vielä löytyis varastokin vielä.

Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu